Suosituimmat japanilaiset merkit jälleen saatavilla

February 17, 2022 by Benjamin Lahti

Luulin, että minulla oli kaikki: mahtava työ, lupaava ura ja upea vaimo. Sitten kaikki katosi hetkessä. Kerron teille tarinan itsestäni: ihmisestä, joka kävi reunalla, mutta joka pelastui kummallisen & epätavanomaisen japanilaisen detoksikaatiomenetelmän avulla.

Vuonna 2005 valmistuin Georgetownin yliopistosta johtamisen ja vertailevan kirjallisuuden maisteriksi. Pian valmistumisen jäkeen onnistuin nappaamaan lupaavan aseman suurelta uutisverkkosivustolta ja nousin nopeasti kirjoittajasta toimittajaksi. Vaikka tie onneen oli nopea, tein jatkuvasti copywriting-keikkoja vapaa-ajallani – täytyihän minun huolehtia vaimostani ja tulevista lapsistani. Menestys, ylennys, suuret rahasummat, tilava esikaupunkitalo ja perhe-elämä: todellinen amerikkalainen unelma, aivan yhtä korni kuin Kansas elokuussa. En olisi voinut olla onnellisempi.

Mutta jokin ei ollut kunnossa. Aloin etääntyä muista toiminnoista ja tiimistäni. Kärsin vakavasta stressistä ja ahdistuksesta, ja merkit olivat nähtävillä — Aloin olla jatkuvasti väsynyt, en kyennyt nukkumaan ja kärsin jatkuvista kalloa halkovista päänsäryistä! Ja mikä pahinta – kärsin lisäksi ummetuksesta, ihoni muuttui aknemaiseksi ja krooninen selkäkipu alkoi nostaa päätään. Minusta tuli ärtyisä ja jännittynyt, avioliittoni kärsi suuresti. Vaivoilleni ei kuitenkaan löytynyt fyysistä syystä. Olin menestynyt, mutta pitkien työtuntien sivuvaikutukset alkoivat näkyä.

Tiesin, että ongelma oli nopeatempoisessa elämäntavassani. Olin vaihtanut urallani rennompaan asemaan paikallisessa kustantamossa (tutkinnosta oli hyötyä!), lopettanut sivutyöt, alkanut treenata ja syödä terveellisesti. Mutta ongelmani eivät kadonneet mihinkään – ne tuntuivat vain kasvavan.

Aloin panikoida ja vietin kaksi seuraavaa kuukautta yrittäen palata takaisin vanhoihin rutiineihini, mutta mikään ei muuttunut – stressi, huono unenlaatu, päänsärky, kipeät nivelet, aknen puhkeaminen ja selkäkipu. Lopulta kamelin selän rikkoi avioliittoni – kaunis vaimoni jätti minut, enkä voinut syyttää häntä. Olin surullinen, stressaantunut, hylätty ihmisraakile. Jotakin oli tehtävä. Jotakin dramaattista.

Pohjalla olemisessa oli jotakin hyvääkin: minulla ei ollut mitään menetettävää. En koskaan uskonut “perinteiseen lääketieteeseen”: käärmeöljyä ja väärennettyjä uutsia herkkäuskoisille, tapasin ajatella. Mutta nykyaikaiset menetelmät olivat pettäneet minut. Lääkärit yrittivät tehdä testejä, C-skannauksia ja koepaloja, mutta kukaan ei pysynyt osoittamaan oireideni juurisyytä. Olin kadoksissa ja epätoivoinen, kunnes eräänä aamuna puhuin rennosti matkaavan japanilaismiehen kanssa paikallisella maanviljelijöiden torilla. Surullinen tarinani sai minut murtumaan kyyneleihin.

“Sinun on suunnattava salaiseen Ryokaniin (hengelliseen retriittiin), johon monet tunnetut japanilaiset matkaavat etsimään apua ongelmiinsa”, mies sanoi, “Sieltä löydät ongelmiesi lähteen”.

Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Mitä sinä olisit tehnyt? Nauroin itselleni ja tyhmyydelleni, mutta harkinnan jälkeen päätin suunnata matkalle Japaniin. Mitä muutakaan olisin voinut? Vaihtoehdot alkoivat käydä vähiin. Tässä vaiheessa rahat olivat jo lopussa ja kaunis amerikkalainen kotini oli laitettava myyntiin.

Matkustin Tyynynmeren halki ja aloin etsiä salaista hengellistä retriittiä. Olin menettänyt toisen työni jatkuvan stressin ja turhautuneen käyttäytymisen seurauksena, joten jouduin käyttämään viimeiset jäljellä olevat säästöt matkaani. En puhunut sanaakaan japania, eikä paikallinen väestö puhunut juurikaan englantia. En kuitenkaan antanut periksi ja vietettyäni muutaman viikon pienissä hotellihuoneissa pikarameneita nautiskellen, löysin lopulta niin kutsutun hengellisen retriitin syrjäiseltä vuoristoalueelta Hokkaiden saarelta.

Ryokanin löytäminen oli helppoa verrattuna siellä vietettyään aikaan. Paikalliset buddhalaismunkit ottivat minut vastaan. He hyväksyivät minut tilani tähden, mutta sillä ehdolla, että elin heidän tavallaan. Puhdistin päivittäin yleisiä tiloja munkkien kanssa, poimin luonnonruokaa puutarhasta ja paikallisista vuorimetsistä, harjoitin joogaa ja meditaatiota ilman ainuttakaan japanilaista sanaa. Niin vaikeaa kuin kaikki olikin, aloin tuntea oloni paremmaksi. Unenlaatuni parani. Päänsärky vaikutti helpottavan, eikä vaivannut yhtä pahasti kuin aikaisemmin. Halusin kuitenkin jatkaa sinnikkäästi. Oliko muutos todellinen vai mieleni tuotetta? En tiennyt… vielä.

Viidennellä viikolla retriitissä erään ohjaajan poika – nuori poika, joka osasi puhua englantia – huomasi voimakkaan selkäkipuni, joka kävi ilmi noustessani futonilta. Hän katseli tuskallista ilmettäni, havaitsi kipeät niveleni, väsymyksen silmissäni ja hidastuneet liikkeeni. Munkki kertoi minulle, että ruumissani vaikutti olevan toksiininen ylikuormitus. Hänen mukaansa elin hyvin stressaavaa elämää ja kehoni laiminlyönti oli jatkunut liian pitkään. Elämäntapamuutos oli ensimmäinen askel, mutta ei riittävä. Oli aika tarttua luonnonmenetelmään.

“Jalat ovat täynnä herkimpiä hermopäätteitä ja kehon energiakeskuksia. Kaikki kehon järjestelmät kulkevat jalkojen kautta. Mutta milloin viimeksi huolehdit jaloistasi kunnolla?”

Kysymys vaikutti absurdilta ja minä vain hymyilin. Munkki ei ottanut elettä pahalla:

“Muinaisen japanilaisen lääketieteen mukaan ihmiskehossamme on yli 360 akupunktiopistettä. Jalkapohjista löytyy yli 60 akupunktiopistettä. Jalkamme heijastavat sisäelintemme toimintaa,” hän selitti.

Sitten nuori mies ojensi minulle erityisiä jalka-laastareita, jotka hänen mukaansa valmistettiin useista paikallisista yrteistä — japanilaiset ovat hyödyntäneet vuosisadan takaista parannuskeinoa jalkojen verenkierron vakauttamisessa ja jalkoihin kerääntyneiden myrkkyjen poistossa. Ovathan jalat kuitenkin ensimmäinen chakramme — eli yhteytemme maailmaan, ja jos emme huolehdi siitä, yhteys lakkaa ennen pitkään olemasta.

Laastareissa oli mukava, laventerimainen tuoksu. Käyttö tuli ajoittaa yöaikaan. Vaikka en uskonut sanaakaan kuulemastani, laitoin laastarit seuraavana yönä jalkoihin, kuten munkki oli minulle ohjeistanut.

Seuraavana aamuna otin mustaksi värjäytyneet laastarit pois. Tilanne vaikutti oudolta, sillä olin puhdistanut jalat edellisenä yönä, eivätkä jalkani voineet mitenkään olla likaiset. Suuntasin suoraan ohjaajan luokse ja kysyin mistä moinen mahtaisi johtua.

Munkki kertoi, “nämä laastarit stimuloivat jalkojen 60 akupunktiopistettä ja edesauttavat kehon myrkkyjen eliminointia. Yrttisekoitus poistaa jaloista myrkkyjä turvallisella ja ei-häiritsevällä tavalla. Myrkyt poistuvat kehostasi ja värjäävät laastarit mustiksi.”.

En voinut uskoa sitä. En ollut koskaan elämässäni kuullut vastaavanlaisesta. Mutta koska keinot kävivät vähiin, päätin tarttua laastareihin ja jatkaa käyttöä viikon ajan. Laitoin iltaisin puhtaat valkoiset laastarit jalkoihin ja aamulla herätessäni laastarit olivat mustat kuin terva.

Jokaisen yön jälkeen laastarit alkoivat tummua vähemmän ja vähemmän. Kuudentena päivänä huomasin kasvojeni kirkastuneen ja saaneen luonnollisen, terveellisen tekstuurin. Hiusteni harmaantuminen tuntui pysähtyneen. Jopa sängystä nouseminen oli helpompaa: selkäkipuni vaikutti helpottuneen melkoisesti.

Minä tein sen! Löysin vuosisatoja vanhan ratkaisun, joka lopulta ratkaisi ongelmani. Lukemattomat pienet asiat aiheuttivat ongelmani, vaikka ne poikkesivatkin rutkasti toisistaan: väsymys, stressi, turhautuneisuus, kipeät nivelet ja selkäkipu vaikuttivat taustalla. Myrkkyjen kertyminen. Laastarit poistivat myrkkyjä päivä kerrallaan. Viikon käytön jälkeen terveyteni oli kohentunut huomattavasti. Murruin ja aloin itkeä lapsen lailla. Selkäkipuni ja aknenäppylät olivat vähentyneet siinä määrin, että lähes unohdin ongelman olleen olemassa. Löysin vihdoin rauhani.

Halusin hankkia lisää laastareita kotiin palatessani, mutta niitä ei ollut myynnissä. Nuori munkki kuitenkin keskusteli viisaan ja vanhan japanilaisen isoisänsä kanssa puolestani. Hän päätti jakaa salaisuuden kanssani – en ollut ensimmäinen ulkomaalainen, joka kärsi terveysongelmista ja vieraili retriitissä! Toinen mies oli vieraillut samaisessa retriitissä vuosi takaperin. Hän oli tiedemies, joka toisti muinaisten laastareiden reseptin, kehitti ja tuotti detox-ratkaisun kaikkien käytettäväksi. Laastarit saivat nimekseen Nuubu Detox “Nuubu” -laastarit. Kiitin munkkeja elämäni pelastuksesta (he jopa lainasivat rahaa, jotta pääsin matkustamaan takaisin kotiin!) ja palasin kotiin. Sitten tilasin paketillisen “Nuubu” Nuubu -laastareita itselleni. Eivätkä laastarit tuottaneet pettymystä!

Selvitä, kuinka laastarit toimivat ja kokeile Nuubu -tuotteita itse!

✓ Nuubu on luonnollinen ja ympäristöystävällinen
Nuubu kehitettiin vuosisatoja vanhan japanilaisen lääketieteen pohjalta. Laastarit tarttuvat myrkynpoiston voimin todellisiin, piilotettuihin syihin oireiden takana, joita kehossasi saattaa ilmetä – nämä ongelmat ovat todellisuudessa monien oireiden & kiputilojen juurisyy.

✓ Auttaa stressin lievityksessä
Yksi Nuubu-laastareiden ydineduista on stressin lievitys. Laastarit tuntuvat jaloissa mukavilta yön aikana ja poistavat väitetysti päivän aikana kerääntynyttä stressiä ja uupumusta.

✓ Vähentää ahdistuneisuutta
Nuubu lupaa vähentää myös ahdistuneisuutta unen aikana. Muutaman päivän käytön jälkeen olosi tulisi tuntua kevyemmältä – mielesi ja kehosi tulisi olla huomattavasti selkeämpi.

✓ Vähentää ahdistuneisuutta
Kärsitpä sitten uniongelmista tai et, Nuubu parantaa unenlaatua. Nuubu tarjoaa jalkapohjillesi mukavuuden tuntua, tehden yöstäsi autuaan ja kohentaen unenlaatua. Sinä heräät hyvin levänneenä ja aktiivisena!

✓ Ikääntymistä vastaan taistelevat tehosteet
Nuubu ehkäisee ikääntymistä – ihoa ja elimiä kohentaen! Myrkynpoisto edistää puhtaita ihohuokasia. Aknenäppyjen ja muiden iho-ongelmien tulisikin vähentyä melkoisesti.

Kuinka käytän Nuubu -laastareita?

Pidä laastarit yöpöydällä, jotta sinun ei tarvitse kävellä toisaalle laittaaksesi laastarit jalkoihin. Poista pakkaus ja aseta laastarit keskelle jalkapohjia. Aseta sitten kiinnitettävä nauha laastareiden päälle varmistaaksesi asianmukaisen paikallaan pysymisen. Siinä kaikki! Voit suunnata rauhallisin mielin nukkumaan ja pitää Nuubu -laastarit Nuubu jaloissa yön yli – poista laastarit vain aamulla. Irrotettuasi laastarit tulosten tulisi näkyä laastareiden värissä. Jokainen laastari on kertakäyttöinen ja täten uusittava iltaisin.

Kun palasin kotiin kuukausien mittaiselta Japanin matkaltani, jouduin aloittamaan alusta: pankki oli vienyt kotini, minulla ei ollut työpaikkaa, ei perhettä. Mutta näkemykseni oli positiivinen – olin vihdoin saanut elämäni takaisin! Olen käyttänyt päivä toisensa jälkeen Nuubu -laastareita Nuubu ja hyvinvointini on kohentunut melkoisesti. Olen saavuttanut sisäisen rauhan, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan. Ei kulunut kauaakaan, kun nappasin uuden työn: jouduin aloittamaan jälleen alusta, mutta se ei lannistanut minua, sillä tunsin oloni terveelliseksi ja onnelliseksi. Olin pian takaisin jaloillani – ostin uuden kodin, jopa suuremman kuin aikaisemmin. Työskentelin editorina suurella uutissivustolla. Rohkaistuin viimeinkin ottamaan yhteyttä ex-vaimooni. Pitkien, sydämellisten keskusteluiden jälkeen onnistuimme parantamaan menneisyyden haavat ja siirtymään eteenpäin! En ollut enää turhautunut tai stressaantunut. Menimme uudelleen naimisiin seuraavana keväänä. Mieleni, kehoni ja sieluni puhdistuivat – kiitos Nuubu -laastareiden Nuubu.

Etkö vielä vakuuttunut?

Nuubu tarjoaa stressin lievitystä, jota olet kaivannut. Sinä nautit energisemmästä, terveellisemmästä ja kaiken kaikkiaan onnellisemmasta olosta. Kaikki tulevat pohtimaan mikä salaisuutesi mahtaa olla!

Tarjous voimassa rajoitetun ajan, Nuubu Detox -jalkalaastarit saatavilla 70 % alennuksella.